Kertomuksia teistä -kumppanit: Suomen Tieyhdistys ry

Suomen Tieyhdistys ja Suomen tie

”Hyvien ajoteiden merkitys taloudellisessa suhteessa on vähintään yhtä tärkeä kuin kysymys kenelle teiden rakentaminen ja kunnossapito kuuluu. Eivät ainoastaan teillä kulkijat ole riippuvaisia niiden kunnosta vaan myös suuri yleisö, kuluttajat. Kulutustavaroiden hinta on nimittäin suuressa määrin riippuva kuljetuskustannuksista.

Paljon painavampia kuormia voidaan vain kuljettaa kovapintaisella ja tasaisella tiellä, jossa nousut eivät ylitä määrättyä maksimikulmaa kuin pehmeällä, huonosti perustetulla tiellä jyrkkine mäkineen.

Mikäli taloudelliset olot kehittyvät sikäli tulee välttämättömäksi ryhtyä tehokkaihin toimenpiteisiin teitten parantamiseksi.”

Nämä ovat otteita Suomen keisarilliselle senaatille vuonna 1916 lähetetystä aloitteesta Suomen Tieyhdistyksen perustamiseksi. Ehdotuksen takana oli senaattori Jalmar Castrén, joka teki aloitteen, että tiestöä pitäisi hoitaa yhdessä, valtion, kunnan ja vapaa ehtoisuuteen perustuvan tieyhdistyksen toimesta. Toukokuussa 1917 Castren teki Senaatin Kulkulaitostoimikunnan nimissä aloitteet yhdistyksen perustamiseksi. Yhdistyksen syntymäpäiväksi tuli 14.6.1917.Suomen Tieyhdistys saatiin siis perustettua hieman ennen Suomen valtiota ja asialla olivat osin samat miehet. Tiestön merkitys kansakunnalle ja sen menestykselle on siis ymmärretty jo Suomen valtion alusta alkaen.

Punkaharjun Harjutie valittiin Vuosisadan tieksi Tieyhdistyksen 100 -vuotisen taipaleen kunniaksi. Loppusuoralle ylsivät myös Raatteentie ja Päijänteen saaristotie. (vasemmalta Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, Suomussalmen tekninen johtaja Antti Westersund, Savonlinnan kaupungin kunnallisteknisten palveluiden johtaja Harri Halko ja Maija Lehmusvirta). Kuva STY

Teksti voisi olla hyvin nykypäivästä ja vaatimukset ja huolet ovat edelleen osittain samoja. Onko siis vuosisadassa saavutettu mitään? Tie on elementti ja liikkumisen alusta, joka elää ja jonka pitää muuttua ajassa. Kymmenen vuoden takainen hyvä ei ole välttämättä tämän päivän vaatimusten mukainen. Yhteiskunnan liikkumistavat ja tarpeet muuttuvat koko ajan. Teiden pitää kehittyä mukana.

Nykypäivänä Tieyhdistys toimii edelleen aktiivisena vaikuttajana teiden rahoituksen, kestävän käytön ja alan osaamispääoman vahvistamiseksi. Tavoitteena on arjen sujuvuus sekä koko Suomen elinvoimaisuus.

Suomen Tieyhdistys on yksityistieasioiden johtava asiantuntija ja kouluttaa tieisännöitsijöitä tiekuntien avuksi TIKO-koulutuksessa, jota on järjestetty vuodesta 2003 alkaen. Yhdistys ylläpitää yksityistieasioiden palvelevaa puhelinta. Yksityistiet ovat tärkeitä omistajilleen ja kulkijoilleen. Laaja 365 000 kilometrin pituinen yksityisteiden verkko on Suomelle ja sen elinkeinoelämälle valtava voimavara.

Jaakko Rahja (edessä) ja Esko Hämäläinen ovat suomalaisille yksityistieihmisille tuttuja. Heidän ajatuksistaan ovat lähtöisin niin TIKO-tieisännöitsijäkoulutus kuin kaikille avoin palvelupuhelinkin. Heidän kirjoittamansa yksityistiekirjat ovat olleet alan perusteoksia. Kuva STY

Tieyhdistys järjestää useita merkittäviä kotimaisia ja kansainvälisiä tapahtumia, joissa alan ammattilaiset, opiskelijat ja päättäjät tapaavat toisiaan ja pääsevät jakamaan ja päivittämään omaa osaamistaan. Tunnetuimpia tapahtumia ovat Väylät & Liikenne -konferenssi ja kansainväliset Tiepäivät (ent. Talvitiepäivät) sekä Alueelliset yksityistiepäivät -kiertue. Yhdessä muiden toimijoiden kanssa yhdistys järjestää lisäksi Transport Research Finland -tapahtumaa ja Yhdyskuntatekniikka –tapahtumaa sekä erilaisia teemaseminaareja teihin ja yksityisteihin liittyen.

Tieyhdistyksen tapahtumissa kohdataan ja jaetaan osaamista. Väylät ja Liikenne tapahtumassa Tieyhdistyksen Tarja Flander (oikealla) opastaa osallistujia. Kuva STY.

Yhdistyksessä on aina kirjoitettu paljon. Vuosien saatossa on julkaistu useita alan historiateoksia. Yhdistys julkaisee Tie & Liikenne-  sekä Yksityistieuutiset lehtiä. Tie & Liikenne -lehden jokainen kappale vuodesta 1920 alkaen on tallessa. Lehtien sivuille on tallennettu valtava määrä suomalaisten teiden ja tieliikenteen historiaa.  Lisäksi yhdistys julkaisee erilaisia yksityistieaiheisia opaskirjoja.

Yhdistyksessä on yli 3500 jäsentä. Henkilöjäsenet ovat alalla toimivia, alaa opiskelevia ja alalta eläköityneitä henkilöitä. Yhteisöjäsenet koostuvat laajalti alalla toimivista yrityksistä, viranomaisista, järjestöistä, kunnista ja kaupungeista sekä yksityisteiden tiekunnista. Yhdessä jäsentemme kanssa vaikutamme ja viemme Suomea eteenpäin kestävällä tiellä.

katso lisää

Polkupyörän historiaa

Polkupyörän syntymätarinat Vapaaherra Karl von Draisin vuonna 1817 patentoimaa juoksukonetta pidetään usein polkupyörän kantamuotona. Keksijänsä mukaan draisiiniksi nimetty ajokki oli tarkoitettu hyötykäyttöön hevosen korvaajaksi, mutta

Read More »

Kertomuksia teistä -kumppanit: Infra ry

Me haistamme, mistä rakennusalalla tuulee   SUOMESSA on yli 100 000 toimivaa yhdistystä. Moni niistä on liikkeellä tärkeällä asialla. Jotkut, kuten yhdistyksen perustaneet Markku-nimiset toki pilke silmäkulmassa. Multaa kynsien alla

Read More »

Yhteinen käyttö ja yksityiset tarpeet

Tiivistyvän kaupunkiasumisen ja ilmastokriisin myötä 2020-luvulle tultaessa on länsimaissa tuotu palvelumuotoilun keinon tarjolle monenlaisten kestohyödykkeiden vuokraus- ja lainapalveluita. Yhteiskäyttöisyys kuvataan vaihtoehdoksi omistamiselle. Se eroaa perinteisemmistä

Read More »

Liikennepolitiikan synty

Tarpeet synnyttävät väyliä, mutta väylät luovat myös mahdollisuuksia. Ennen historiallista aikaa Suomessa oli hyvin vähän ihmisiä, ja heidän liikkumisensa perustui luonnon tarjoamiin mahdollisuuksiin; mahdollisuuksiin, joita

Read More »