Tutkimuslähteet
1922–1944
Rekisterikirjat
Lähteitä 1920-30-lukujen ajoneuvojen historian selvittämiseen on säilynyt arkistoissa kohtuullisen runsaasti. Tärkeimmät peruslähteet ajoneuvojen historian tutkimukseen ovat ajoneuvorekisterit. Rekisterikirjat, joita lääninhallitukset ylläpitivät vuodesta 1922 1920-luvun loppuvuosiin, ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta säilyneet. Turun ja Porin läänin ja Uudenmaan läänin rekisterit ovat kadoksissa tai tuhoutuneet. Säilyneet rekisterikirjat ovat nykyisin pääosin Kansallisarkiston eri toimipisteissä lääninhallitusten kanslioiden arkistoissa, kuitenkin Oulun läänin rekisteri on Oulun seudun mobilistien arkistossa ja Mikkelin läänin rekisteri Mikkelin mobilisteilla. Kirjoissa jokaisella rekisterinumerolla on oma aukeama tai sivu, jolle kirjattiin perustiedot kyseisellä numerolla kulkevasta kulkuneuvosta. Autoilla oli jokaisessa läänissä oma rekisterikirjansa ja moottoripyörillä omansa. Lääneissä, joissa moottoriajoneuvoja oli runsaasti, aloitettiin vuosittain uusi rekisterikirja, johon kirjattiin vuoden aikana rekisteröidyt ajoneuvot juoksevassa numerojärjestyksessä. Myös vanhoihin kirjoihin tehtiin uusia merkintöjä rekisterinumeroiden siirtyessä uusille ajoneuvoille. Joissakin lääneissä rekisteröintejä oli kuitenkin niin vähän, että kirjoja ei tarvinnut vaihtaa niin usein. Useimpien rekisterikirjojen alussa on hakemisto rekisteriin kirjatuista henkilönimistä sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä ja nimien perässä heidän omistamiensa tai kuljettamiensa ajoneuvojen rekisterinumerot.
Rekisterikortistot
Rekisterikirjojen käytön ongelmaksi muodostui toisaalta ajoneuvokannan nopea kasvu ja toisaalta vanhempien ajoneuvojen poistuminen liikenteestä tai siirtyminen toisiin lääneihin tai toisille omistajille. Vastaukseksi tähän lääninhallitukset siirsivät rekisteritiedot kortistoiksi. Jokaisella rekisteröintipakon alaisella ajoneuvolla oli oma kortti, johon oleelliset tiedot kirjattiin. Eri lääneissä siirryttiin eri aikoihin kortistomuotoiseen rekisteriin. Helsingin kaupungissa tämä saattoi tapahtua jo 1925, mutta Hämeessä vasta 1930. Nämä ns. kantakortit ovat säilyneet puutteellisesti sotaa edeltäneeltä ajalta. Yleisesti voi sanoa, että kortteja on jäljellä vain niistä ajoneuvoista, jotka säilyivät liikenteessä vielä 1950-luvulle saakka. Tämä johtuu siitä, että kortistoista poistettiin jatkuvasti yli kymmenen vuotta aiemmin rekisteristä poistuneita ajoneuvoja. 1966 siirryttiin atk-pohjaiseen rekisteriin, jolloin samalla lopetettiin käytöstä poistuvien kortistojen siivoaminen. Rekisterikortistojen puutteista johtuen 1920-luvun loppuvuosien ja 1950-luvun puolivälin välissä on noin 25 vuoden ajanjakso, jolta ajoneuvohistorian päälähde, eli rekisteritiedot puuttuvat. Tämä puute on kuitenkin mahdollista kiertää sota-aikana syntyneiden lähteiden avulla.
Sota-ajan lähteet
Kriisiaikoina byrokraattisesti hallituissa valtioissa syntyy aina runsaasti aineistoa, jonka säilyttäminen katsotaan tärkeäksi. Toisen maailmansodan aikainen Suomi ei poikkea tästä säännöstä. Moottoriajoneuvojen suhteen runsaan materiaalin määrän syinä olivat toisaalta polttoainepula ja siitä aiheutuvat moottoriajoneuvojen käytön rajoitukset sekä toisaalta armeijan pakko käyttää siviilistä otettuja ajoneuvoja sotatoimissa. Tämä aiheutti valtavan määrän kirjanpitoa ajoneuvoista, joilla ei saanut ajaa; ajoneuvoista, joilla sai ajaa ja niiden käytöstä, polttoaineesta ja renkaista sekä armeijan käyttöön sopivista ajoneuvoista, niiden luovutuksesta, käytöstä ja palautuksesta omistajilleen. Tämä aineisto on säilynyt jokseenkin kokonaisuudessaan eri arkistoissa.
Suojeluskunnat
Suojeluskunnat olivat 1930-luvulla organisaationa vastuussa liikekannallepanosta paikallisesti. Tähän liittyi myös sotatarkoituksiin käytettävissä olevan ajoneuvokannan kartoittaminen ja ajoneuvojen otto armeijan tarpeisiin. Aineistosta moottoriajoneuvojen historian kannalta merkittäviä ovat suojeluskunnittain ja suojeluskuntapiireittäin kootut ajoneuvojen luettelot, joista selviävät muun muassa ajoneuvojen merkit, vuosimallit, omistajat, rekisterinumerot ja valmistenumerot. Usein näiden aineistojen perusteella on myös mahdollista päätellä, mille sotilasyhtymälle sotakäyttöön otettu ajoneuvo meni. Suojeluskuntien aineistot on järjestetty eri organisaatioiden mukaan, eli eri suojeluskunnilla, piireillä ja esikunnilla on ollut omat arkistonsa. Yksittäisten suojeluskuntien arkistoja on kadonnut sotien jälkeen organisaation kieltämisen vuoksi, mutta ylempien tasojen aineistoja on runsaasti Kansallisarkistossa.
Armeija
Sodan aikana armeija piti tarkkaa kirjanpitoa ajoneuvojen käytöstä ja huolloista. Kirjanpitoa pidettiin eri tasoilla, esimerkiksi divisioonien esikunnat pitivät yleisluonteista kirjanpitoa käytössään olevista ajoneuvoista, autokomppaniat omistaan ja lisäksi jokaisen ajoneuvoyksilön kohdalla pidettiin ajopäiväkirjaa. Armeijan eri yksiköiden ajoneuvokirjanpitoa on säilynyt paljon. Sitä käyttäessään täytyy vain olla jonkinlaiset pohjatiedot, mistä etsiä tiettyä ajoneuvoa, eli on hyvä tietää, mikä siviiliajoneuvo siirtyi mihinkin sotilasyksikköön. Armeijan tuottama aineisto löytyy Kansallisarkiston toimipisteestä Helsingistä ja se on järjestetty sotilasyksiköittäin.
Kansanhuolto
Kotirintamalla moottoriajoneuvojen käyttöä valvoi monien muiden säännöstelyn alaisten alojen tapaan kansanhuolto. Ajoneuvoille piti hakea käyttölupaa ja perustella käyttötarve. Samoin esimerkiksi uusille renkaille tai polttoaineelle haettiin luvat kansanhuollosta. Kansanhuolto valvoi myös ajoneuvoja, joilla ei ollut käyttölupaa sotatilan aikana. Suojeluskuntien tapaan kansanhuolto oli jaettu keskushallintoon, piireihin ja kunnallisiin lautakuntiin, joissa oli erilliset toimistot eri säännöstelyn aloille. Kansanhuoltopiirien aineistoja on säilynyt erittäin kattavasti kaikkialta maasta. Ne sijaitsevat nykyisin Kansallisarkiston eri toimipisteissä, eli kussakin arkistossa säilytetään saman maantieteellisen alueen kansanhuoltopiirin aineistoja. Kansanhuolto toimi vuoteen 1949, mutta ajoneuvoliikenteeseen liittyvä säännöstely loppui jo hieman aiemmin, jolloin poistui myös tarve kirjata asioita.
Muistelut, valokuvat yms.
Nämä päälähteet vastaavat pääasiassa vain kysymyksiin ajoneuvojen teknisistä tiedoista ja omistajista. Perinneajoneuvoiksi valittavien ajoneuvojen historiasta olisi kuitenkin hyvä löytyä myös tarkempaa tietoa rekisteritietojen muodostaman luurangon ympärille. Tällöin lähteet löytyvät usein muistitiedon, valokuvien, tai vaikkapa yritysarkistojen puolelta. Myös henkilöhistorian tutkimus tuo monesti lisävaloa ajoneuvojen historiaan. Vielä 1920- ja 1930-luvuilla moottoriajoneuvot olivat siinä määrin harvinaisia, että niitä esimerkiksi valokuvattiin ahkerasti. Muistitietoa käytettäessä täytyy kuitenkin aina miettiä tiedon todenperäisyyttä ja pyrkiä vahvistamaan se muiden lähteiden avulla. Useimmiten kannattaa lähteä tutkimaan historiaa ottamalla yhteyttä ajoneuvon vanhoihin omistajiin ja heidän jälkeläisiinsä tai sukulaisiinsa. Tätä kautta löytyvät usein myös vanhat valokuvat ajoneuvon historiasta. On syytä muistaa myös, että historia ei pääty ajoneuvon varsinaisen käyttöajan päättymiseen vaan jatkuu myös sen harrastuskäyttöön. Varmimmat tiedot löytyvät useimmiten nykyomistajan ajalta ja nekin on syytä laittaa paperille. Museotyöntekijän näkökulmasta kaikkien vanhojen ajoneuvojen yhteydessä, esimerkiksi hansikaslokerossa, olisi hyvä säilyttää lyhyttä kirjoitettua esitystä ajoneuvon tähänastisesta menneisyydestä. Liian usein on käynyt niin, että ajoneuvon vaihtaessa omistajaa tai omistajan kuollessa myös sen historia katoaa. Ilman tunnettua historiaa harvinaisinkin moottoriajoneuvo on vain yksi massatuotettu esine muiden joukossa.
Lue lisää
Haluatko tietää enemmän suomalaisista moottoriajoneuvoista 1922–1944? Tutustu alla olevista linkeistä Mobilian tutkijoiden koostamiin artikkeihin ja luetteloihin. Luettelosta on mahdollista tehdä hakuja painamalla näppäimistöltä yhtäaikaisesti ctrl- ja f-painikkeita, kirjoittamalla tämän jälkeen hakusana ja painamalla enter-painiketta.
”Katsaus suomalaiseen ajoneuvohistoriaan 1922-1944” Anni Antila, 2018