Stensbölen kadonnut automuseo
Ensimmäinen suomalainen automuseo sijaitsi nykytiedon mukaan Porvoossa, Stensbölen kartanossa. Historiallisten moottoriajoneuvojen harrastus eli mobilismi virisi Suomessa 1950-luvun kuluessa. Nuorten innokkaiden autoromantikkojen toimesta käynnistettiin virallisesti 1959 Suomen Automobiili-historiallinen Klubi ry (SA-HK ry, sittemmin Suomen Ajoneuvohistoriallinen Keskusliitto ry). Alkuvuosien näkyvimpiä toimintamuotoja olivat vuosittaiset vanhojen autojen ajot Helsingistä Porvooseen. Kotimaisten harrastajien ohella ajoihin osallistui ruotsalaisia vieraita, usein varsin hienoine laatuautoineen. Retkeilyajot innoittivat monia alan pioneereja, eikä vähiten porvoolaista kuvataiteilijaa ja kartanon perillistä, Iván Wallensköld-Rotkirchiä.
Balttilais-ruotsalaisiin aatelissukuihin liitetty Stensbölen kartano on yksi vanhimpia ja tärkeimpiä maassamme. Juuri sinne, seitsemisen kilometriä Porvoosta kohti merta, vanhojen autokaunottarien hurmaama Iván avasi entiseen satapäisen karjan kivinavettaan Suomen ensimmäisen automuseon, jonka avajaisia vietettiin vuonna 1964. Seuraavina vuosina pieneen, sopimuksesta avoimeen näyttelyyn pääsi tutustumaan runsaslukuinen yleisö.
Näytteillä oli toistakymmentä vanhaksi katsottua autoa, jotka olivat käytännössä tuolloin juuri nykyisen museoajoneuvoiän saavuttaneita. Vuosien saatossa osa autoista katosi ja tilalle tuli toisia. Autojen tiedot oli kirjoitettu vähintään luovalla tavalla ja ylipäätään museota leimasi melkoinen tee-se-itse-henki. Ei olekaan ihme, että Stensbölen Automuseota ei moni muista tai oikeastaan miellä edes museoksi. Kokoelman autoista kuitenkin aina silloin tällöin vilahti kuvia harrastelehdissä.
Stensbölen Automuseon pienen yksityismuseon toiminta hiipui 1980-luvun kuluessa, ja sen kokoelma jäi uinumaan kivinavetan paksujen seinien suojiin.
2020-luvulla kartano oli siirtynyt uuteen omistukseen ja navetan tyhjentäminen muihin tarkoituksiin tuli ajankohtaiseksi. Kokoelman perinyt Ivánin poika, myös kuvataiteilija Viggo Wallensköld toivoi autojen pysyvän Suomessa, ja ratkaisu löytyi Automuseoiden Neuvottelukunta ry:n jäsenmuseoista, joille Viggo lahjoitti isänsä kokoelman. Toukokuussa 2026 Stensbölen Automuseon autot tulevat nähtäville, nyt hajautettuna näyttelynä eri puolilla Suomea. Hajautettu näyttely avataan yhteisesti 2.5.2026 Lahden Classic Motor Show’ssa ja sen jälkeen autot ovat näytillä uusissa kodeissaan kunkin museon avoinnaoloaikojen mukaan aina vuoden 2027 loppuun asti.
Mobiliassa pääsee tutustumaan Wallensköld-Rotkirch-suvun käytössä olleisiin Austin A70 Herefordiin ja Mercedes Benz 170 S:ään ja Stensbölen Automuseon tarinaan.
Stensbölen kadonnut automuseo Mobiliassa 4.5.2026–31.12.2027.

