Leveillä lahkeilla

15.3.–20.12.2019

Vuoden 2019 Leveillä lahkeilla -näyttelyn keskiössä oli autot ja liikenne 1970-luvulla. Esillä oli aikakauden ajoneuvoja Fiat 600:sta Ladaan. Politiikka vaikutti valtion ajoneuvojen hankintaan. Neuvostoliitossa valmistetuille ajoneuvoille jaettiin omia määrärahoja ja niiden ostamista pidettiin velvollisuutena. Itäautoja oli käytössä niin Postilla, puolustusvoimilla, tullilla kuin poliisillakin. Toki moni yksityishenkilö hankki 1970-luvulla Ladan pelkästään sen edullisen hinnan vuoksi.

1970-luvun aikana vanhojen ajoneuvojen harrastus lisääntyi ja jo aiemmin perustetun Suomen Automobiili-Historiallinen Klubin (SA-HK) lisäksi toimintansa aloitti vanhojen moottoripyörien harrastajia yhteen koonnut Veteraanimoottoripyöräklubi (VMPK 1975). Amerikkalaisten autojen harrastamiseen ja kiihdytysautoiluun keskittynyt Finnish Hot Rod Association (FHRA) aloitti toimintansa vuonna 1972. Kesäkuussa 1975 FHRA järjesti Keimolassa Suomen ensimmäiset kiihdytyskisat, josta oli näyttelyssä esillä filmimateriaalia. Näytteillä oli myös jenkkiautoja ja -moottoripyöriä.

Automatkailu tuli suosituksi vapaa-ajan lisääntymisen myötä, teltta ym. tarpeelliset tavarat pakattiin katolle ja suunnattiin lähiseutujen lisäksi jopa Ruotsin ja Norjan Lappiin saakka.Liikenteen kannalta merkittävä asia on liikenneturvallisuuden jyrkkä edistyminen vuosikymmenen puolivälissä. Tähän vaikutti muun muassa kattonopeuden rajoittaminen 80 kilometriin tunnissa ja turvavöiden käyttöpakko, tosin aluksi vain etupenkeillä istuville. Moottoripyöräilijöiden kypäräpakko tuli vuonna 1977.

Leveillä lahkeilla -näyttely oli esillä Mobiliassa 15.3.–20.12.2019.