Ajoneuvokanta
ennen vuotta 1922

Polkupyörät

Valtaosa Suomen varhaisesta ajoneuvokannasta oli polkupyöriä. Ensimmäiset polkupyörät ilmestyivät Suomeen 1860-luvun lopulla aluksi varakkaampien ihmisten urheiluvälineeksi, mutta varsinaisesti kulkuneuvo alkoi yleistyä vasta 1880-luvulta lähtien. Samaan aikaan osui korkean polkupyörän vaihtuminen ketjuvetoiseen, jossa renkaat olivat samankokoiset. Vuosisadan vaihteessa polkupyöriä oli maassa jo muutamia kymmeniätuhansia, ja niiden käyttö oli yleistynyt myös tavallisen kansan parissa. Polkupyöriä rekisteröitiin Suomessa ensimmäistä kertaa Helsingissä 1895, ja useimmissa suuremmissa kaupungeissa pidettiin polkupyörärekisteriä 1900-luvun alussa. Mitään valtakunnallista määräystä rekisteröinnistä ei koskaan annettu, ja rekisterit olivatkin paikkakuntakohtaisia. Rekisteröinnin syynä oli todennäköisimmin pyrkimys vaikeuttaa varkauksia ja helpottaa rikostutkintoja, mutta toisaalta myös helpottaa polkupyörien takavarikointeja kriisitilanteissa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana vuodesta 1915 lähtien itseliikkuvien, eli polkupyörien ja konevoimalla käyvien maakulkuneuvojen käyttäjät, joutuivat sotatilan vuoksi anomaan viranomaisilta lupaa liikkumiseen. Näitä luetteloita on säilynyt kaupunkien lisäksi runsaasti myös maaseudulta, jossa ei muuten pidetty polkupyörärekistereitä. Usein luetteloihin on merkitty kulkuneuvojen käyttäjien lisäksi myös kulkuneuvojen merkkejä ja numeroita. Eri luetteloiden pohjalta on mahdollista päätellä, ketkä polkupyöriä käyttivät ja jotakin polkupyörien merkkijakaumasta. Rekisteröintikäytännön kirjavuuden ja luetteloissa olevien kulkuneuvojen suuren määrän vuoksi kattava tutkimus Suomen varhaisesta polkupyöräkannasta ei kuitenkaan ole mahdollista.

Moottoriajoneuvojen tulo Suomeen

Ensimmäiset moottorilla kulkevat maantieajoneuvot nähtiin Suomessa 1890-luvulla. Vuonna 1895 Tampereella Finlaysonin tehtaan omistajilla Nottbeckeillä oli moottoripyörä ja jo hieman aiemmin nähtiin Viipurissa insinööri Karl Wahlilla todennäköisesti sähkömoottorilla käyvä pyörä. Helsingin kaupunki osti höyryjyrän 1891, ja 1897 Terijoella oli tietöissä mahdollisesti Viipurista tai Pietarista lainattu höyryjyrä. 1898 kokeiltiin höyrykoneita kyntämisessä. Jo tätä ennen joitakin lokomobiileja oli vetokäytössä sahoilla. Ensimmäisen varsinaisen automobiilin Suomeen hankki Victor Forselius vuonna 1900, mutta jo tätä aiemmin maassa todennäköisesti kävi venäläisiä autoja. Ennen vuotta 1900 Suomessa oli myös joitakin kolmipyöräisiä moottoriajoneuvoja, jotka rakenteeltaan muistuttivat lähinnä moottori- tai polkupyöriä, eikä niitä varsinaisesti voi vielä pitää autoina.

Varhainen ajoneuvokanta oli enimmäkseen saksalaista. Yleisin automerkki ennen vuotta 1922 oli Opel, yleisin moottoripyörämerkki Wanderer ja yleisin kuorma-automerkki Mannesman-Mulag. Ennen vuotta 1910 moottoriajoneuvot olivat harvojen herkkua, mutta ensimmäisen maailmansodan alkuun mennessä niitä näkyi käytännöllisesti katsoen kaikkialla maassa, ainakin niillä paikkakunnilla, joilla yleensä oli teitä. Ensimmäinen maailmansota verotti ajoneuvokantaa, kun polttoaineen puutteessa omistajat myivät ajoneuvojaan takaisin autokauppiaille, jotka myivät ne Venäjän armeijan tarpeisiin. Sodan loputtua ja polttoainepulan hellitettyä ajoneuvokanta lähti nopeaan kasvuun. Erityisesti yleistyivät edullisesti sodan hävinneestä Saksasta ostetut umpikumirenkaiset kuorma-autot, T-Fordit ja amerikkalaiset Harley-Davidson- ja Indian-moottoripyörät.

Luettelo ajoneuvoista ennen vuotta 1922

Yhdistämällä aikakauden lähteiden tietoja on ollut mahdollista luoda varsin kattava luettelo Suomessa ennen virallisen läänikohtaisen rekisteröinnin aloittamista olleesta ajoneuvokannasta. Johtuen lähteiden luonteesta luettelossa on edelleen paljon päällekkäisyyksiä. Esimerkiksi, jos henkilöllä tiedetään olleen auto vuonna 1912 ja saman henkilön auton merkki vuonna 1919 on Opel, ei voida varmuudella sanoa, onko kyseessä juuri sama ajoneuvo. Ajoneuvot nimittäin liikkuvat ja autokauppa oli jo tuohon aikaan varsin vilkasta. Merkinnät luettelossa tuleekin ottaa ennen kaikkea mainintoina lähteistä, joita on mahdollisuuksien mukaan yhdistetty. Luettelo ei myöskään ole valmis. Kirjattuna ovat tällä hetkellä kaikki Kansallisarkistossa säilytettävät aineistot lukuun ottamatta joitakin Helsingin kaupungin autorekisterikirjoja. Varhaisemmasta päästä luetteloa on täydennetty kirjaamalla siihen lehdistössä julkaistuja tietoja automobiileista vuosina 1900–1910. Tämä on tehty hakusanoin ”automobiili” ja ”automobil” aakkosjärjestyksessä paikkakunnilla Hanko–Kristiinankaupunki sekä Pori, Tampere, Turku ja Viipuri. Oletettavasti luettelo kuitenkin kattaa jo vähintään 90 % Suomen tuolloisesta ajoneuvokannasta, sillä alueet, joilla oli eniten ajoneuvoja, on jo kirjattu tarkasti.

Merkintöjä Luettelossa on nyt kaikkiaan yli 5100. Ajoneuvot on jaoteltu tyypeittäin: henkilö-, kuorma-, paketti- ja linja-autot sekä moottoripyörät, erikoisajoneuvot ja työkoneet erikseen. Polkupyörien määrä Suomessa oli jo tähän aikaan niin suuri, että tarkkaa rekisteriä niistä ei tutkimusekonomisista syistä tässä vaiheessa tehty. Työkoneisiin on luettu sekä pelto- että maantietyökoneet. Erikoisajoneuvot kattavat harvinaisempia ajoneuvoja, kuten sairasautoja, höyryautoja, paloautoja ja panssarivaunuja. Kustakin ajoneuvosta on kirjattu varhaisin siihen liittyvä vuosiluku, joka voi olla esimerkiksi vuosimalli, käyttöönottovuosi Suomessa, kirjaaminen rekisteriin tai maininta asiakirjassa; ajoneuvon merkki, jos tiedossa; malli tai tyyppi; ajoneuvojen määrä, joka yksilöimättömissä maininnoissa, kuten valtion hankinnoissa voi olla suurikin; tunnetut rekisterinumerot; tunnetut moottori tai runkonumerot; ajoneuvon sijainti tai kotipaikka; ajoneuvon omistaja; lisätietoa ajoneuvosta sekä lähteet, joissa ajoneuvo mainitaan.

Luettelo on tarkoitettu täydentämään virallisia ajoneuvorekistereitä varhaisimman ajan osalta. Sillä on arvoa myös mahdollisen tulevan tutkimuksen lähdemateriaalina. Kaikki tutkimuksen lähdemateriaali on saatavilla suomalaisista arkistoista tai kirjastoista. Luetteloa täydennetään vuosittain uudella tutkimustiedolla.

Luettelo Suomen ajoneuvokannasta ennen vuotta 1922