Miksi ihmeessä me autoilemme?
Miksi ihmeessä me autoilemme? -näyttely käsittelee autoilun historiaa nykypäivään asti. Näyttelyssä selviää muun muassa miksi autoa pidettiin hevosta ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona ja ketkä olivat ensimmäisiä autoilijoita. Näyttelyssä pohditaan autoilun herättämiä tunteita ja syitä autoiluun.

Henkilöautolla on vahva asema suomalaisessa liikkumisessa ja ihmisten arjessa. Uusi näyttely käy läpi autoilun historiaa pohtien, miten tähän tilanteeseen päädyttiin. Miksi ihmeessä me autoilemme? -näyttelyä suunniteltaessa Mobilia tiedusteli autoilijoilta syitä näiden auton käytölle. Moni autoilija halusi kertoa henkilökohtaiset syynsä autoilulle, ja vastauksia kyselyyn saatiin 245 kappaletta. Monelle autoilu on välttämättömyys liikkumiselle, mutta monille auto merkitsee myös paljon enemmän kuin pelkkää liikkumista. Auto voi olla harrastus tai vaikkapa yksityinen tila, jossa voi hetken järjestellä ajatuksiaan.

Ympäristökysymys autosta tuli 1960-luvun lopussa. Tällä hetkellä henkilöautoilun merkittävin teknologinen muutos on ajoneuvokannan sähköistyminen, jota perustellaan nimenomaan ympäristösyillä.
Miksi ihmeessä me autoilemme? Mobiliassa 21.3.–19.12.2025
