Rally Hall of Fame

Rallitähtien kunniagalleria

Rally Hall of Fame avattiin yleisölle 29.4.2010, ja se sijaitsee nykyään Rallimuseossa Mobiliassa. Rally Hall of Fameen nimetään ralliautourheilussa menestyneitä ajajia tai muita vaikuttajia vuosittain Suomen MM-rallin yhteydessä. Rallimuseossa on Hall of Fame -kunniagalleriaan nimettyjä kuljettajia esittelevä näyttely, jota täydennetään uusien nimitysten yhteydessä.

Rally Hall of Fame -hankkeessa Mobilian kumppanina on Autourheilun Kansallinen Keskusliitto AKK Motorsport ry. Vaikka hanke on suomalainen, sen periaatteena on, että gallerian tulee puolueettomasti kuvastaa saavutuksia rallin saralla koko maailmassa. Rally Hall of Fameen nimetään vain uransa jo lopettaneita rallitähtiä tai moottoriurheilun parissa uraa tehneitä henkilöitä. Nimitykset Hall of Fameen tekee valiokunta. Sen jäseninä ovat Kari O. Sohlberg (AKK:n kunniapuheenjohtaja), Tiina Lehmonen (FIA), Jani Backman (AKK), Marko Mäkinen (toimittaja ja valokuvaaja), Esa Illoinen (toimittaja), Matti Vinha (Mobilian näyttelymestari), Petri Niemenmaa (Mobilian myyntipäällikkö) sekä Pekka Honkanen (Suomen urheilumuseosäätiön johtaja).

Rally Hall of Fameen nimetyt

2010 Erik Carlsson, Paddy Hopkirk, Rauno Aaltonen ja Timo Mäkinen

2011 Walter Röhrl ja Hannu Mikkola

2012 Michèle Mouton ja Carlos Sainz

2013 Björn Waldegård, Andrew Cowan ja Tommi Mäkinen

2014 Stig Blomqvist, David Richards ja Ari Vatanen

2015 Juha Kankkunen, Colin McRae ja Sandro Munari

2016 Henri Toivonen

2017 Shekhar Mehta

2018 Markku Alén, Ove Andersson, Simo Lampinen ja Reinhard Klein

2019 Jean Todt, Seppo Harjanne ja Timo Salonen

2010: Erik Carlsson

Erik Carlsson (s. 1929, Ruotsi; k. 2015) on kenties ensimmäinen kansainvälisesti tunnettu rallitähti.

Automaattisesti Saabiin yhdistetty mies, joka altavastaajanakin pystyi taidoillaan ja rohkeudellaan voittamaan isommilla ja tehokkaammilla autoilla ajaneet kilpailijat.

Merkittäviä voittoja: Rally Monte Carlo 1962 ja 1963, Suurajot 1957, RAC Ralli 1960, 1961 ja 1962, Akropolisralli 1961, Ruotsin Keskiyön Auringon Ralli 1959 jne.

Kuva © Scuderia Naftalin

2010: Paddy Hopkirk

Ensimmäinen Minillä saavutettu Monte Carlo -voitto vuonna 1964 teki Paddy Hopkirkistä (s. 1933, Belfast/Pohjois-Irlanti/UK) superjulkkiksen, vaikka mies oli ollut aikaisemmin tehdaskuljettajana jo Rootesilla ja Triumphilla. Erinomainen lajin PR-mies ja monipuolisesti taitava erityyppisillä autoilla.

Merkittäviä voittoja: Akropolisralli 1967, Ranskan Alppiralli 1967, Itävallan Alppiralli 1966, 6. Suurajoissa 1965 jne.

Kuva © Scuderia Naftalin

2010: Rauno Aaltonen

Rauno Aaltonen (s. 1938, Turku) oli ammattimaisuuden huippuunsa vienyt rallin ensimmäinen “Flying Finn”. Kilpaili ehkä useammassa tehdastallissa kuin kukaan muu aikalaisensa. Voidaan pitää 1960-luvun menestyksekkäimpänä rallikuljettajana.

Suurimpia voittoja: Rally Monte Carlo1967, Suurajot 1961, Spa-Sofia-Liege 1964, RAC Ralli 1965, Geneven Ralli 1965, samana vuonna myös Euroopan mestari.

Kuva © Scuderia Naftalin

2010: Timo Mäkinen

Timo Mäkinen (s. 1938, Helsinki; k. 2017) täydentää 1960-luvun legendaarisen Mini Cooper -kolmikon. Sukupolvensa räväkin kuljettaja ja monen asiantuntijan mielestä myös nopein. Menestystä tuli vielä 1970-luvullakin Fordilla ja Peugeotilla.

Tärkeimmät voitot: Rally Monte Carlo 1965, Tulppaaniralli 1964, Suurajot 1965, 1966, 1967 ja 1973, RAC Ralli 1973, 1974 ja 1975, Norsunluurannikon Ralli 1976.

Kuva © Scuderia Naftalin

2011: Walter Röhrl

Walter Röhrl (s. 1947, Regensburg/Saksa) on rallin ensimmäinen kaksinkertainen maailmanmestari ja yhä edelleen menestynein saksalainen rallikuljettaja.

Hän saavutti suurta arvostusta varsinkin voittamalla Monte Carlo Rallin neljään kertaan konstruktioiltaan täysin toisistaan poikkeavilla autoilla.

Kuva © Scuderia Naftalin

2011: Hannu Mikkola

Hannu Mikkola (s. 1942, Joensuu; k. 2021) antoi näyttöä monipuolisuudestaan voittamalla huipputason ralleja sekä hyvin pienitehoisella autolla että myös ehkäpä kaikkien aikojen tehokkaimmalla.

Hän edusti kansainvälisesti suuntautunutta suomalaista ajajapolvea, jonka ura huipputasolla ajoittui neljälle vuosikymmenelle.

Kuva © Scuderia Naftalin

2012: Michèle Mouton

Michèle Mouton (s. 1951, Grasse/Ranska) on ensimmäinen MM-rallin voittoon yltänyt naispuolinen kuljettaja. Hänet valittiin Audin tehdaskuljettajaksi kaudelle 1981, jolloin saksalaismerkki alkoi kilpailla nelivetoisella Audi quattrolla, ja syksyllä hän ajoi voittoon San Remo Rallissa.

Seuraavana vuonna Mouton voitti kolme MM-osakilpailua ja ylsi varsin lähelle maailmanmestaruutta, jonka kuitenkin vei Walter Röhrl.

Aktiiviuransa jälkeen Mouton on toiminut aktiivisesti lajin parissa mm. promoottorina ja nykyisin lajiliitto FIA:n osoittamissa tehtävissä.

Kuva © Scuderia Naftalin

2012: Carlos Sainz

Carlos Sainz (s. 1962, Madrid/Espanja) voitti ensimmäisenä espanjalaisena rallin maailmanmestaruuden 1990 ja ylsi samaan saavutukseen uudelleen 1992. Hän kehittyi nopeasti voittajaehdokkaaksi käytännössä kaikissa olosuhteissa, joita rallin MM-sarjassa saattoi kohdata. Sainz keräsikin tililleen kattavamman kirjon voittoja kuin kukaan kuljettaja häntä ennen.

Sainz jatkoi pitkää uraansa vielä off-road-kilpailuissa valloittaen myös Dakar Rallin 2010.

Kuva © Scuderia Naftalin

2013: Björn Waldegård

Björn Waldegård (s. 1943 Solna/Ruotsi; k. 2014) on rallin ensimmäinen maailmanmestari vuodelta 1979, mutta jo sitä ennen hän oli ehtinyt kerätä vaikuttavan listan voittoja kaikkein arvostetuimmista ralleista.

1977 hänestä tuli ensimmäinen maailman kolme tunnetuinta rallia valloittanut kuljettaja. Hän kaappasi silloin ykköstilat sekä Safari- että RAC-ralleista voitettuaan Monte Carlon kahdesti jo vuosikymmenen taitteessa.

Waldegård osoitti ihailtavaa kykyä sopeutua erityyppisiin autoihin, takamoottorisesta Porschesta Lancia Stratokseen ja edelleen tavanomaisempiin Ford Escortiin sekä Toyota Celicaan.

Kuva: Citroën

2013: Andrew Cowan

Andrew Cowanin (s. 1936, Duns/Skotlanti/UK; k. 2019) ura rallin huipputasolla kesti yli 40 vuotta.

Hän palveli pitkään Rootes-yhtymää sen tehdaskuljettajana. Tältä ajalta maineikkaimpana saavutuksena muistetaan voitto 16.000 kilometrin mittaisessa Lontoo–Sydney-maratonrallissa 1968. Kun sama kisa järjestettiin uudelleen 1977, Cowan voitti sen jälleen kuten myös 29.000 km pitkän Etelä-Amerikan Ympäriajon vuotta myöhemmin.

MM-sarjassa hän ajoi 1977 Bandama Rallin voittoon Mitsubishillä, jolle hän sittemmin perusti neljä kuljettajien mestaruutta ja yhden merkki-mestaruuden saavuttaneen rallitallin.

2013: Tommi Mäkinen

Tommi Mäkinen (s. 1964 Puuppola) on nelinkertainen maailmanmestari Mitsubish-tallin riveissä. Vaikka hänen ensimmäinen MM-osakilpailuvoittonsa Suurajoissa 1994 irtosi Fordilla, tuli Mäkisestä kuljettaja, joka lunasti Cowanin tallilleen asettamat tavoitteet.

Voitettuaan maailmanmestaruuden 1996 hän piti rautaisella otteella valtikkaa hallussaan neljä vuotta peräkkäin. Mäkinen ei huippuvuosinaan suostunut murtumaan minkäänlaisten paineiden alla, ja Waldegårdin tavoin hän osoitti pystyvänsä voittamaan millä tahansa alustalla, missä tahansa olosuhteissa.

Hän saavutti MM-kisoissa aikanaan ennätykselliset 24 voittoa.

Vuonna 2018 Mäkisestä tuli historian ensimmäinen henkilö, joka on voittanut rallin maailmanmestaruuden sekä kuljettajana että tallipäällikkönä.

Kuva © Moottoriurheilumuseo/Mobilia

2014: Stig Blomqvist

Stig Blomqvist (s. 1946 Örebro/Ruotsi) nousi kansainvälisen ralliautoilun huipulle 1971, jolloin hän voitti sekä Ruotsin Rallin, Jyväskylän Suurajot että RAC Rallin.

Blomqvist jatkoi menestyksiään koko 70-luvun Saabilla ja saavutti merkin viimeisen MM-osakilpailuvoiton Ruotsin Rallissa 1979. 1982 hän pääsi ajamaan nelivetoista Audi Quattroa, jolla hän voitti heti kotikisansa sekä samalla kaudella vielä myös San Remo Rallin. Seuraavana vuonna Blomqvist palkattiin Audin viralliseen tehdastalliin, jonka riveissä hän ajoi maailmanmestariksi 1984.

Myöhemmin Blomqvist kilpaili mm. Fordin ja Nissanin tehdaskuljettajana, ja yhä edelleen hänet nähdään ajoittain historic-luokan ralleissa.

Kuva © Moottoriurheilumuseo/Mobilia

2014: David Richards

David Richards (s. 1952 Wales/UK) on ensimmäinen Rally Hall of Famen jäsen, jonka ansiot on saavutettu kokonaan muissa rooleissa kuin kuljettajana.

Richards alkoi menestyä kartanlukijana 1970-luvun jälkipuoliskolla, jolloin hän myös solmi aktiivisesti suhteita lajille otollisiin rahoittajatahoihin. Hän toimi 1981 Ari Vatasen kartanlukijana auttaen tämän maailmanmestaruuteen. Voiton jälkeen hän lopetti aktiivisen kilpailu-uransa ja keskittyi oman tallin perustamiseen. Tästä yrityksestä kasvoi Prodrive, jonka puitteissa rakennettiin muun muassa Subarun menestys MM-ralleissa.

2000-luvun alkuvuosina Richards kohensi MM-rallien maailmanlaajuista näkyvyyttä hallitessaan lajin TV-oikeuksia.

Kuva © Moottoriurheilumuseo/Mobilia

2014: Ari Vatanen

Vuonna 1976 Ari Vatanen (s. 1952 Tuupovaara) pääsi 23-vuotiaana Fordin suojatiksi osoittaen välittömästi poikkeuksellista nopeutta etenkin Britannian maaperällä.

Hän voitti heti Britannian rallisarjan, mutta ensimmäistä MM-tason voittoa saatiin odottaa vuoden 1980 Akropolis Ralliin. Seuraavana vuonna Vatanen voitti yksityisen tiimin suojissa maailmanmestaruuden Fordilla. Opelilla hän onnistui voittamaan Safari Rallin 1982, mutta siirtyminen Peugeotille tuotti 1984–85 viiden peräkkäisen voiton sarjan.

Onnettomuus Argentiinassa oli katkaista uran kokonaan, mutta 1987 tapahtuneen paluun jälkeen Vatanen pystyi vielä voittamaan mm. Pariisi–Dakar-kilpailun neljästi.

Kuva © Moottoriurheilumuseo/Mobilia

2015: Juha Kankkunen

Juha Kankkunen (s. 1959 Laukaa) murtautui kansainväliselle huipulle Toyotan kuljettajana 1983 ja järjesti melkoisen yllätyksen voittamalla seuraavana vuonna rankan Safari Rallin ensi yrittämällä. Toyotalla oli tuolloin mahdollisuus osallistua vain muutamaan MM-ralliin kaudessa, mutta siirryttyään Peugeotin riveihin 1986 Kankkunen ajoi maailmanmestariksi nk. superautojen viimeisenä vuonna. Peugeotin vetäydyttyä MM-sarjasta hän voitti seuraavan mestaruuden 1987 Lancialla. Sittemmin myös Toyota kilpaili MM:ssä laajalla ohjelmalla, ja Kankkunen kruunattiin vielä mestariksi sekä Lancian että sen kuljettajana kausilla 1991 ja 1993. Hänen neljä mestaruuttaan ja 23 MM-voittoaan olivat molemmat lajin ennätyksiä vuosituhannen vaihteessa.

Kuva © Mobilia

2015: Colin McRae

Viisinkertaisen Britannian rallimestarin Jimmy McRaen poika Colin McRae (s. 1968
Lanark/Skotlanti/UK, k. 2007) saavutti maineensa Subarun kuljettajana. Jo ennen ensimmäistä MM-voittoa Uudessa-Seelannissa 1993 hänestä oli tullut monessa maassa yleisön suosikki rajun ajotapansa ansiosta. McRae voitti maailmanmestaruuden 1995 ensimmäisenä brittinä. Hänen panoksensa toi myös Subarulle autonvalmistajien mestaruudet 1995–97. Neljä kautta Fordilla tuottivat lisää arvokisojen voittoja, mm. Safari Rallissa 1999 ja 2002. Koko urallaan McRae voitti kaikkiaan 25 MM-rallia. Hän menehtyi helikopterionnettomuudessa 2007.

Kuva: Marko Mäkinen

2015: Sandro Munari

Sandro Munari (s. 1940 Cavarzere/Italia) samaistetaan aina Lanciaan. Hänet yhdistetään etenkin Lancian legendaariseen Stratos-malliin, joskin korkeimman tason menestystä oli miehelle karttunut jo aiemminkin. Munari kilpaili heti uransa alussa kansainvälisellä tasolla osallistuen mm. 1965 Jyväskylän Suurajoihin Lancian joukkueessa. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti Korsikan Rallin. 1972 hän ajoi voittoon Monte Carlossa Lancialla, mutta voitti myös Targa Florio -maantiekilpailun Ferrarilla Arturo Merzarion parina. Tämän jälkeen Munari kiidätti Stratoksen seitsemään MM-voittoon kausilla 1974–77. Joukkoon mahtui mm. kolme peräkkäistä Monte Carlon voittoa. Munarin suoritukset auttoivat Lancian autovalmistajien mestariksi 1972 sekä 1974–76.

Kuva: Pirelli

2016: Henri Toivonen

Henri Toivonen (s. 1956 Jyväskylä, k. 1986) oli autourheilun monitaituri. Hän voitti kartingissa Suomen mestaruuden 1971 ja 1972 sekä Formula Veen Suomen mestaruuden 1977. Toivosen oli vaikea valita rata-autoilun ja rallin välillä mutta 1970-lopun lopulla hän kallistui lopulta ralliin. 1978 Henri Toivonen ajoi RAC-rallin ensikertalaisena yleiskilpailun yhdeksänneksi, ja kaksi vuotta myöhemmin hän juhli historian nuorimpana kuljettajana RAC-rallin yleiskilpailun voittoa 2-ryhmän Talbot Sunbeam Lotuksella. RAC-kilpailun jälkeen Toivonen jatkoi uraansa Opelilla sekä Porschella MM- ja EM-tasolla.

1984 Lancia palkkasi Henri Toivosen Markku Alénin ja Miki Biasionin rinnalle. Uran lähtökiito Lancialla katkesi Sardiniassa ulosajoon, jonka seurauksena häneltä murtui kolme niskanikamaa. Kuntouduttuaan ajokuntoon Toivonen ajoi vuonna 1985 Lancia 037:lla Monte Carlossa kuudenneksi, Suurajoissa neljänneksi ja Sanremossa kolmanneksi. Kauden päätteeksi Lancia esitteli uuden Delta S4:n, jolla Henri Toivonen voitti auton debyyttikilpailun RAC-rallin. Voittoputki jatkui heti 1986 Monte Carlossa. Kahden keskeytyksen jälkeen Toivonen johti Korsikan MM-rallia jo lähes kahden minuutin erolla, kun tuntemattomasta syystä hänen B-ryhmän Lancia Delta S4:nsä syöksyi ulos rotkoon ja Henri Toivonen sekä hänen kartanlukijansa Sergio Cresto menehtyivät.

2017: Shekhar Mehta

Chapdrashekhar Mehta (s. 1945 Uganda, k. 2006), joka myöhemmin lyhensi etunimensä Shekhariksi, syntyi intialaisperheeseen Ugandassa. Hänen ralliuransa alkoi 1960-luvun lopulla, jolloin hän osallistui Safari-ralliin yksityiskuljettajana 1969 ja 1970. Ensimmäisen tehdassopimuksen Mehta solmi Datsunin kanssa 1971 ja ensimmäinen MM-osakilpailuvoitto tuli Datsunilla Safarista 1973. Vuodesta 1972 Mehta edusti uutta kotimaataan Keniaa. Ajajauransa aikana Mehta kilpaili pääasiassa Datsunin/Nissanin, Opelin ja Lancian tehdaskalustolla. Hän ajoi kaikkiaan 41 MM-osakilpailua, joista voitti viisi, ja jokainen näistä MM-voitoista tuli Kenian Safari-rallista. Mehtan erityisesti maratonralleissa menestystä tuonut ajajaura päätyi rajuun ulosajoon Egyptin Faarao-rallissa 1987.

Ajouran jälkeen Shekhar Mehta siirtyi erilaisiin järjestötehtäviin. Hän toimi pitkään FIA:n maastorallikomission puheenjohtajana, josta hänet 1997 valittiin FIA:n rallikomission johtoon. Vuonna 2000 Mehta nimitettiin FIA:n uuden WRC-komission johtoon, jossa hän toimi kauden 2004 loppuun. Hänet valittiin vielä uudelleen WRC-komission johtoon tammikuussa 2006. Shekhar Mehta menehtyi kuitenkin nopeasti huhtikuussa 2006 rallionnettomuudessa Egyptissä lähes kaksikymmentä vuotta aikaisemmin saatujen vammojen jälkisairauteen.

 

2018: Markku Alén

Markku Alénin (s. 1951 Helsinki) autourheilu-ura käynnistyi heti ajokortti-iän saavutettuaan. Ajokortti ei ehtinyt vanhentua kuin yhden päivän, kun hän osallistui vuonna 1969 Renault 8 Gordinilla Hankiralliin sijoittuen juniorluokassa toiseksi. Samana vuonna Alén osallistui myös ensi kertaa Jyväskylän Suurajoihin sijoittuen yhdeksänneksi. Vauhti kasvoi, ja autoja kaatui. Ura jatkui hyvällä menestyksellä Opelilla ja Volvolla. Kansainvälinen läpimurto tapahtui vuonna 1973, kun Alén pääsi ajamaan RAC-rallin David Suttonin yksityistallin Ford Escort RS:llä. Escort kaatui heti rallin alussa, ja Alén putosi sijalle 178, josta hän nousi lopulta yleiskilpailun kolmanneksi. Suoritus herätti Fiatin kiinnostuksen ja Alén solmi Fiatin kanssa sopimuksen vuonna 1974, jonka myötä hän teki elämänuransa konsernin palveluksessa.

Alénin ura Fiatilla kesti vuoteen 1989, jonka jälkeen hän siirtyi MM-sarjan tulokastalli Subarulle. Tämän jälkeen vuorossa oli vielä Toyota ja uudelleen Subaru, jolla Alén päätti myös aktiiviuransa kilpailijana vuonna 1993. Markku Alén oli Suomen ohella äärimmäisen suosittu kuljettaja etenkin Välimeren maissa, kuten Italiassa ja Portugalissa. Alénin tapana oli aloittaa kilpailu aina täysillä, ja tästä hän sai lempinimekseen Mr. Maximum Attack. Markku Alén saavutti urallaan 19 MM-osakilpailuvoittoa ja kuljettajien MM-sarjaa vastanneen FIA World Cupin voiton vuonna 1978.

2018: Ove Andersson

Ove Andersson (s. 1938 Uppsala/Ruotsi, k. 2008) tunnettiin rallin huippukuljettajana ja menestyvänä tallipäällikkönä, joka toi ralliautoiluun paitsi monipuolisen osaamisensa myös henkilöjohtamisen jalon taidon. Anderssonin ralliuran ensimmäinen kansainvälinen menestyminen tuli vuonna 1966, kun hän ajoi Lancialla Monte Carlossa kolmanneksi. Ura lähti lentoon kauden 1970 päätteeksi, kun hän solmi sopimuksen Alpine-Renaultin kanssa. Kaudella 1971 Andersson voitti Renault Alpine A110:llä muun muuassa Monte Carlon, San Remon ja Akropolisin rallit. 1970-luvun puolivälissä Andersson perusti Dealer Team Toyotan. Tiimi muutti Ruotsista Belgiaan, ja sen nimeksi virallistettiin TTE (Toyota Team Europe) vuonna 1975. Kyseessä oli ensimmäinen autotehtaan ulkoistama rallitiimi, joka hoiti itsenäisesti autovalmistajan kilpailutoimintaa rallissa.

Ove Andersson kasvatti pienen TTE-tiiminsä MM-sarjan isojen joukkoon, myi yhtiönsä vuonna 1993 Toyotalle ja jatkoi kaupan jälkeen tiimin tallipäällikkönä. Toyota osallistui Anderssonin alaisuudessa kaikkiaan 121 MM-ralliin, joista se voitti 43. Toyota voitti Anderssonin aikana valmistajien mestaruuden kolme kertaa ja kuljettajien mestaruudet neljä kertaa. Toyota vetäytyi rallista vuonna 2000, jonka jälkeen Ove Andersson toimi vielä vuonna 2002 Toyotan F1-tallin tallipäällikkönä. Ove Andersson menehtyi vuonna 2008 vanhojen ralliautojen Milligan-ajossa Etelä-Afrikassa tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa.

2018: Reinhard Klein

Reinhard Klein (s. 1953 Köln/Saksa) tunnustettiin jo 1980-luvulla ansiokkaimmaksi rallin parissa toimivaksi valokuvaajaksi. Vuodesta 1977 rallin MM-sarjaa kiertäneelle Kleinille on ollut tunnuksenomaista valita kuvauspaikkansa erityisen huolellisesti, usein hyvinkin etäisistä kolkista, mikä edellyttää poikkeuksellisen huolellista perehtymistä rallien reitteihin. Tällä tavoin Klein on onnistunut kuvaamaan rallivauhtia varsin erilaisissa ja eksoottisissa ympäristöissä. Kleinin kuvissa yhdistyi esimerkiksi kumpareelta hyppyyn noussut ralliauto, tien varrella seisova masaisoturi sekä taustalla häämöttävä Kilimanjaro.

Kleinin ura autokilpailujen valokuvaajana alkoi ensin radalta, mutta pian hän keskittyi ralliin. Alku oli aloittelevalle kuvaajalle tyypillinen, liftattuaan turistina Monte Carloon hän lähetti sieltä ottamansa kuvan saksalaiseen alan lehteen, joka julkaisi sen. Saatu palkkio kattoi lähes retkestä koituneet kustannukset. 1990-luvulla rallien valokuvaamisen luonne muuttui täysin. Kuvia piti saada lähdöstä, erikoiskokeilta ja huoltoparkeista. Klein lyöttäytyi yhteen kahden kollegan kanssa. Kolmikon sukunimistä muodostui heille toiminimeksi McKlein. Samalla Reinhard Klein alkoi julkaista omaa kuvamateriaalia hyödyntäviä ralliin liittyviä kirjoja ja kalentereita. Reinhard Klein järjestää Saksassa vuosittain heinäkuussa Eifel Rallye Festivalin, jonne kootaan ajonäytökseen 150 historiallista ralliautoa.

Simo Lampinen mustavalkoisessa kuvassa hymyilemässä Saabin ikkunassa kuljettajan penkillä.

2018: Simo Lampinen

Simo Lampisesta (s. 1943 Porvoo) piti tulla isänsä Raine Lampisen tavoin ratamoottoripyöräilijä, mutta 13-vuotiaana sairastettu polio romutti nuoren miehen unelman. Perheen tuella ja lujan tahdonvoiman avulla hän kuitenkin kuntoutti itseään, sai erikoisluvalla ajokortin jo 17-vuotiaana ja ajoi ensimmäisen rallinsa viikko 18-vuotispäivien jälkeen. Uransa aikana vahvasti Saabiin liitetty Simo Lampinen ehti pitkällä aktiiviurallaan ajaa Saabin lisäksi Triumphin, Fordin, Lancian, Peugeotin, Fiatin ja Mazdan tehdasautoja. Kolmen voiton ohella Simo Lampinen ajoi vuosina 1962–1976 joka kerta Jyväskylän Suurajojen yleiskilpailun viiden nopeimman joukkoon.

Vuonna 1979 Simo Lampisen pöydällä oli Toyotan ja Triumphin sopimustarjoukset seuraavalle kaudelle, mutta hän päätti 36-vuotiaana lopettaa aktiiviuransa kuljettajana. Sapattivuoden jälkeen Lampinen palasi vahvasti moottoriurheilun pariin moniin eri tehtäviin. Vuosina 1980–1992 hän oli tekemässä Monte Carlon jäänuotteja mm, Stig Blomqvistille, Walter Röhrlille, Tommi Mäkiselle, Hannu Mikkolalle ja Timo Saloselle. Samaan aikaan hän toimi muun muuassa MM-rallien tarkkailijana, FIA:n rallivaliokunnan jäsenenä ja Neste Rallin kilpailujohtajana. Simo Lampisen meriitteihin kuuluu myös vakioautojen nopeusmaailmanennätys, joka ajettiin Saab 900-mallilla Talladegan ovaaliradalla USA:ssa vuonna 1996.

 

2019: Seppo Harjanne

Ralliautoilun kolminkertainen maailmanmestari Seppo Harjanne (s. 1948 Helsinki) on saavuttanut ralliautoilussa meriittiä niin kilpailija- kuin järjestäjäpuolella. Harjanne muistetaan Timo Salosen ja Tommi Mäkisen viereltä huippukartanlukijana, joka aktiiviurallaan voitti kolmen rallin maailmanmestaruuden ohella myös kuudesti Suomen MM-rallin. Harjanne ja Salonen ovat rallihistorian ainoa maailmanmestaripari, joka on lähtöisin samasta kaupungista (Riihimäki), ja lisäksi Harjanne on rallihistorian ainoa kartanlukija, joka on juhlinut lajin maailmanmestaruutta kahden eri kuljettajan vierellä.

Ennen kartanlukijaksi siirtymistä Harjanne toimi lajin parissa aktiivisesti. Kotikaupungissa Riihimäellä järjestetyn Riihimäki-rallin kilpailunjohtajan ja ratamestarin tehtävät tulivat tutuksi, eivätkä autourheilun järjestötehtävätkään olleet Harjanteelle outoja. 1970-luvulla Harjanne toimi useaan otteeseen muun muassa Riihimäki-rallin ratamestarina. Hän oli myös Suomen Autourheiluliiton toiminnanjohtaja vuosina 1973–1975 ja Jyväskylän Suurajot ry:n toiminnanjohtaja vuonna 1978. Soitto Timo Saloselta muutti ekonomin koulutuksen hankkineen Harjanteen suunnitelmat 1979. Datsunille ajajasopimuksen allekirjoittanut Salonen tarjosi Harjanteelle ammattilaiskartanlukijan paikkaa, jonka tämä otti vastaan. Seuraavat kuusi kautta Harjanne luotsasi Salosta Datsunin/Nissanin tehdastallissa, jossa voitot takavetoisilla autoilla jäivät kahteen. Kunnes loppuvuodesta 1984 soitto Peugeot-Talbotin tallipäälliköltä Jean Todtilta muutti kaiken. Todt tarjosi Saloselle ja Harjanteelle ajettavaksi B-ryhmän Peugeot 205 T16 -ralliautoa kaudeksi 1985, jolla suomalaiskaksikko voitti välittömästi rallin maailmanmestaruuden.

Kauden 1986 ja B-ryhmän päättymisen jälkeen Harjanne istui vielä kaksi kautta Salosen vierellä Mazdan rallitallissa, kunnes kauden 1988 päätteeksi hän päätti lopettaa aktiiviuransa. Yhden välivuoden jälkeen 1990 Tommi Mäkisen manageri Timo Jouhki sai houkuteltua kokeneen Harjanteen nuoren suojattinsa vierelle, ja loppu on historiaa. Harjanne voitti Mäkisen vierellä kaksi rallin maailmanmestaruutta (1996–1997), joista viimeisen mestaruuden jälkeen hän 50-vuotiaana ilmoitti jäävänsä kartanlukijan tehtävistä eläkkeelle. Ralliuransa aikana Harjanne voitti kolmen rallin maailmanmestaruuden ohella kaikkiaan 20 rallin MM-osakilpailua, joista kuusi Suomen MM-osakilpailua. Harjanne osallistui kaikkiaan 127 rallin MM-osakilpailuun.

Vuonna 2001 Harjanne teki paluun rallin pariin kun hänet nimitettiin Suomen MM-rallin apulaiskilpailunjohtajaksi. Harjanteen toimenkuvaan kuuluivat vastuut reitin suunnittelusta ja kilpailun tiekirjan valmistelusta sekä rallin turvallisuudesta. Harjanteen tehtäviin kuului myös huolehtia siitä, että reitin suunnittelussa kilpailulliset ja markkinoinnilliset tarpeet sovitettiin yhteen oikeassa suhteessa niin, että myös yleisöystävällisyys sekä turvallisuusnäkökohdat tulivat huomioiduksi. Harjanteen työn ansiosta Suomen MM-osakilpailu on yksi maailman parhaista sekä myös turvallisimmista MM-osakilpailuista.

Harjanne tunnettiin tarkkana kartanlukijana, jonka ammattitaidosta Suomen MM-rallissa saivat äärimmäisen tarkkojen tiekirjojen muodossa nauttia myös monet hänen kollegansa eli kartanlukijat. Harjanne laati Suomen MM-ralliin myös televisio- ja valokuvaajille laaditun turva- ja ohjekirjan, jonka sisältökokonaisuus ja esittämistapa päätettiin ottaa koko rallin MM-sarjan standardiksi.

 

2019: Timo Salonen

Rallikansa kohisi kesällä 1974 riihimäkeläiskuljettajasta, jonka vauhti piskuisella 1-ryhmän 1300-kuutioisella Mazdalla oli hurjaa. Kuljettajan nimi oli Timo Salonen (s. 1951 Helsinki), ja hän oli juuri voittanut sensaatiomaisesti SM Itärallissa koko 1-ryhmän. Taakse jäivät kaikki sen ajan kovat Alfa-Romeo- sekä Sunbeam Avenger -kuljettajat.

Sensaatiomaiset ajosuoritukset toivat Saloselle paikan Volvon kotimaiseen rallitalliin, josta Salonen poimittiin 1976 Suomen MM-ralliin tehtaan Datsunin rattiin. Ensimmäinen tehdaskomennus toi kuudennen sijan, ja ura rallin puoliammattilaisena käynnistyi. Yhden Datsunilla ajetun kauden jälkeen Salonen sopi 1977 Fiatin kanssa ohjelmasta, joka piti sisällään muutamalla MM-rallilla höystetyn ralli SM-sarjan. Kausina 1977–1978 Salonen ajoi Fiat 131 Abarthilla Suomen MM-rallissa kahdesti toiseksi, saavutti rallin 4-ryhmässä kaksi SM-hopeaa sekä ajoi ensimmäisen MM-voittonsa heti ensimmäisessä maamme rajojen ulkopuolelle suuntautuneessa rallissa Kanadassa. Kauden 1978 päätteeksi Salosen pöydällä oli Datsunin tarjoama kuusi MM-osakilpailua sisältänyt sopimustarjous kaudelle 1979. Vaakakupin toisella puolella ollut autokauppiasura sai jäädä odottamaan, Salonen valitsi ralliuran ja pyysi kartanlukijakseen Mazda-aikakauden kartanlukijansa Seppo Harjanteen. Datsun/Nissan ei koskaan pystynyt tarjoamaan Saloselle huippunopeaa kalustoa, mutta japanilaistallin autot olivat yhtä luotettavia kuin kuljettajansa: Salonen ei sortunut virheisiin ja hän ajoi pääsääntöisesti aina maaliin. Salosen 1984 päättynyt Nissan-kausi toi riihimäkeläisparille kaksi MM-osakilpailuvoittoa, vaikka viimeinen sopimusvuosi oli rikkonainen.

Salosen teini-ikäisenä liikenneonnettomuudessa loukkaantunut selkä vihoitteli, ja häneltä jäi selkäkipujen vuoksi ajamatta Portugalin ralli sekä kauden kotimainen kohokohta Jyväskylän Suurajot. Selkä leikattiin, ja Salonen pohti sairaalassa uransa jatkoa. Kuukausi leikkauksen jälkeen Peugeot-Talbotin tallipäällikkö Jean Todt otti Saloseen yhteyttä ja tarjosi paikkaa ranskalaistalliin. Timo ei ollut koskaan koeajanut mitään ralliautoa ennen sopimuksen allekirjoittamista, ei tälläkään kertaa. Salonen kiitti luottamuksesta ja voitti kaudella 1985 viisi MM-osakilpailua ja varmisti lajin maailmanmestaruuden jo elokuussa Suomen MM-rallissa Jyväskylässä. 1986 Salonen ajoi Peugeotilla vielä MM-voitot Jyväskylästä ja RAC-rallista, jotka riittivät viemään Salosen B-ryhmän aikakauden viimeisenä vuonna MM-pronssille.

Peugeotin jälkeen Salonen siirtyi Mazdalle. Yhteistyö käynnistyi hyvin, kun Salonen ajoi Mazdan ainoaksi jääneen MM-voiton Ruotsin rallista. Mazda ei osoittautunut kilpailukykyiseksi autoksi, joten Salonen siirtyi Mitsubishille vuonna 1991. Kahdeksan MM-rallin ohjelma Mitsubishilla toi Suomen MM-rallista kolmannen ja RAC-rallista neljännen sijan, vaikka Mitsubishin Galant-malli ei sopinutkaan Salosen ajotyyliin. Salonen lopetti Mitsubishi-kauden jälkeen uransa rallin MM-tasolla ja siirtyi aavikkorallien pariin. 1993 hän solmi ajajasopimuksen Citroën-tallin kanssa, jossa hän ajoi tavoilleen uskollisena tasaisen varmoja sijoituksia ja voitti muun muassa Egyptissä ajetun Faaraoiden rallin.

Salonen sai 1970-luvulla lempinimen ”löysä”, joka kuvaa hyvin hänen rentoa olemustaan ja käytöstään tiukassakin sekuntiottelussa, mutta ratin takana Salonen oli kaikkea muuta kuin ”löysä”: hän oli huippulahjakkuus ja armoton taistelija.

2019: Jean Todt

Vuonna 1966 rallissa kartanlukijana aloittanut ranskalainen Jean Todt (s. 1946 Pierrefort/Ranska) on esimerkki siitä, miten arvostettu lajiammattilainen voi siirtyä ralliautosta menestyksellisesti kehittämään ja johtamaan autonvalmistajan rallitiimiä ja lopulta johtamaan kansainvälistä moottoriurheilua.

Rallin MM-tasolla Todt kilpaili eri kuljettajia vierellä 1970-luvulla. MM-uransa hän aloitti Ove Anderssonin kanssa vuoden 1973 Monte Carlon MM-rallissa Renault-Alpine A110:llä ja voitti samana vuonna kaksi rallia Achim Warmboldin kartanlukijana. Myöhemmin 1975 ja 1976 hän työskenteli yhdessä Hannu Mikkolan kanssa Peugeotilla, voittaen muun muassa 1975 Marokon MM-osakilpailun. Kun Mikkola siirtyi Toyotalle, Todt jäi Peugeotille. Hänen kuljettajinaan ralleissa olivat muun muassa Jean-Pierre Nicolas, Timo Mäkinen ja Jean-Claude Lefebvre. 1980-luvun alussa Todt istui Talbot Sunbeam Lotukseen Henri Toivosen tallikaverin Guy Fréquelinin kartanlukijaksi. 1981 Todt voitti yhdessä Fréquelinin kanssa rallin valmistajien maailmanmestaruuden ja sijoittui kuljettajien MM-sarjassa hopealle. 1966 alkaneella ralliurallaan Todt voitti lukuisia ralleja. Rallin MM-sarjassa hän osallistui kaikkiaan 54 MM-osakilpailuun, joissa juhli voittoa neljästi.

Kauden 1981 jälkeen Fréquelinin 2-ohjaajana toiminut Todt nimitettiin Peugeot Talbot Sportin toimitusjohtajaksi. Todt tiesi kokemuksesta, että takavetoisen ralliauton aika MM-sarjassa oli ohi. Tarvittiin putkirunkoinen, keskimoottorinen nelivetoinen turboauto, jollaisen Todt insinööreineen esitteli rallimaailmalle kolme vuotta myöhemmin Korsikalla 1984. Talous- ja automyyntivaikeuksien kanssa paininut ranskalaisvalmistaja Peugeot esitteli tuolloin Ari Vatasen käsissä uuden 205 T16 -ralliauton, jonka myötä B-ryhmän aikakausi siirtyi loppusuoralle, ja Peugeot palasi suurten autovalmistajien joukkoon. Todtin luotsaama Peugeot Talbot Sport voitti kolmen kauden aikana kaikkiaan 16 rallin MM-osakilpailua sekä Timo Salosen ja Juha Kankkusen voimin kuljettajien ja valmistajien maailmanmestaruudet vuosina 1985 ja 1986. B-ryhmän jälkeen Todt johdatti menestyksellisesti ranskalaisjoukkonsa aavikkorallien maailmaan. Todtin johdolla B-ryhmään luokitellut ralliautomallit Peugeot 205 T16 ja Peugeot 405 T16 ylsivät vuosina 1987–1990 neljästi Paris–Dakar-rallin voittoon.

1990 Todt nimitettiin PSA Peugeot Citroën Groupin urheilujohtajaksi ja samalla Peugeotin urheiluautoprototyyppien MM-projektin vastuuhenkilöksi. Jälkimmäinen tehtävä Peugeot Sportin osalta päättyi kaudella 1992 maailmanmestaruuteen. Lisäksi Peugeotille kirjattiin ykköstilat lajin merkkitapahtumasta Le Mansin 24 tunnin ajosta vuosina 1992–1993. 1993 italialainen Ferrari palkkasi Todtin F1-joukkueensa Scuderia Ferrarin johtoon vuosiksi 1993–2008. 2001 Todtin tehtäväkuvaan lisättiin Ferrari-Maserati Groupin urheilujohtajan tehtävät ja 2004 Ferrarin toimitusjohtajan tehtävät. Todtin alaisuudessa Ferrari voitti kaikkiaan kahdeksan valmistajien ja kuusi kuljettajien maailmanmestaruutta, joista Saksan Michael Schumacher ajoi viisi ja Kimi Räikkönen yhden. Todtin alaisuudessa Ferrari voitti F1-sarjassa kaikkiaan 106 GP-osakilpailua.

Huhtikuussa 2009 Todt jätti Ferrarin ja asettui Kansainvälisen Autoliitto FIA:n puheenjohtajaehdokkaaksi. Todt valittiin tehtävään lokakuussa 2009, jossa hän vuonna 2019 jatkaa kolmatta perättäistä nelivuotistoimikauttaan.