Tiivistyvän kaupunkiasumisen ja ilmastokriisin myötä 2020-luvulle tultaessa on länsimaissa tuotu palvelumuotoilun keinon tarjolle monenlaisten kestohyödykkeiden vuokraus- ja lainapalveluita. Yhteiskäyttöisyys kuvataan vaihtoehdoksi omistamiselle. Se eroaa perinteisemmistä tuotantovälineiden vuokrauspalveluista siinä, että yhteiskäyttöisen välineen käytettävyys pyritään tuomaan mahdollisimman lähelle tarvetta, jolloin yhteiskäyttöinen väline sekä täyttää käyttäjän tarpeet, että vähentää resurssin käyttämättömyysaikaa. Tällöin puhutaan jakamistaloudesta, joka toki pitää sisällään paljon muutakin.
Toinen keskeinen uusi termi on MAAS eli Mobility As A Service. Liikkuminen muotoillaan tällöin välineen omistamisen asemesta palveluksi. Käsite pitää sisällään niin taksijärjestelmän kuin jakamistalouden liikkumispalveluiden kehittämisen.
Yhteiskäyttöiset kulkuneuvot ovat yleensä yksityiseen käyttöön, liikkumistarpeen mukaan lyhytaikaisesti käyttöön vuokrattavia kulkuneuvoja. Nykyään palveluun useimmiten sitoudutaan liittymällä tiettyyn palveluntuottajan järjestelmään ja palvelua käytetään digitaalisilla sovelluksilla.
Yhteiskäyttöpalvelut voivat olla maksuttomia (esim. yrityksen työntekijöille), pantillisia tai vähäisellä käyttömaksulla varustettuja (esim. kirjastojen lainatyökalut ja -urheiluvälineet) tai liiketaloudellisia, kuten kulkuvälineet. Tieliikenteen kannalta viimeksi mainitut ovat oleellisia, vaikka periaatteessa kaikilla yhteiskäyttöhyödykkeillä on jonkin suuntaista vaikutusta liikkumisen tarpeisiin.
Yhteiskäyttöisyyden piiriin voidaan lukea myös yksityisessä hallinnassa olevan hyödykkeen tarjoaminen palvelun jäsenille. Oman auton voi luovuttaa tietyn alustan ja prosessin avulla muiden ihmisten käyttöön silloin, kun ei itse sitä tarvitse. Palvelu voi tietyissä tilanteissa tuottaa runsaasti lisäarvoa auton omistajalle, mutta ylläpitoon ja arvon alenemaan ei välttämättä ole helppo varautua.
Ideat
Yksinkertaisimmillaan palvelu muodostuu ulospäin näkyvästä tarjoajasta, resurssista, tarjonnasta ja kysynnästä sekä käyttäjistä. Näkymättömiin jäävät ajoneuvojen ylläpidon, latauksen, sijoittelun ja huollon vaatimat järjestelyt, joita palveluntarjoaja voi antaa urakoitsijoille ja alustatalouden toimijoille. Järjestelmän näkymättömän osan toimintaa on vaikea arvioida ilman tarkempaa tutkimusta, mutta esimerkiksi sähköisten kevyiden palveluiden hiilitase voi heikentyä, jos välineiden huoltoon ja sijoitteluun joudutaan käyttämään paljon fossiilisia polttoaineita.
Ajoneuvot sijoittuvat katu- ja pysäköintialueille tarjonnan ja kysynnän mukaisesti. Julkinen ohjaus toteutuu mm. yhteiskäyttöautojen pysäköintitunnusten myöntämisellä ruuhkaisille alueille ja yksityinen ohjaus esimerkiksi taloyhtiön yhteiskäyttöautolle osoittamilla pysäköintiruuduilla. Ohjauksen ulkopuolisia järjestelyjä ovat erityisesti sähköpotkulaudat, joiden väljästi sijoitetut lainausalueet monesti laajenevat jalkakäytävien yli ja ajoradoille. Kaupunkipyörien kohdalla palvelumuotoilussa on yleensä systemaattisia lainaus- ja palautusalueita, vaikka kyseessä olisikin ns. asematon järjestelmä.
Yhteiskäyttökulkuneuvojen ajatus on ekologisesti ja ainakin osittain sosiaalisesti kestävä. Entisaikaan seisovakin hevonen söi, mutta myös omistusauto aiheuttaa kiinteitä pääoma-, vero- ja ylläpitokustannuksia, vaikka sillä ajettaisiin hyvin vähän. Täysin käyttämättömänkin auton kaupallinen arvo laskee ikääntymisen myötä (kunnes jonakin päivänä kenties kääntyy nousuun, mutta tällöin auton identiteetti onkin muuntunut käyttöesineestä joksikin muuksi).
Nykyään keskusteluissa näkyvimmät yhteiskäyttöiset liikkumispalvelut ovat yhteiskäyttöautoja tai kevyitä kaksipyöräisiä ajoneuvoja. Yhteiskäyttöautot voidaan jakaa avoimiin ja suljettuihin järjestelmiin. Avoimien järjestelmien käyttö perustuu kaupunkialueelle pysäköityjen autojen käyttöön jäsenyyden perusteella digitaalisten applikaatioiden avulla. Vastaavalla tavalla toimivat myös sähköpotkulautojen lyhytaikaiset vuokrauspalvelut. Suljetuissa järjestelmissä ajoneuvon omistaa ja sen luovuttaa käyttöön jokin tietty yhteisö tai yritys, jonka jäseneksi ei yksilö voi yksipuolisesti liittyä.
Yhteiskäyttöajoneuvo voi olla varaukseen tai välittömään tarpeeseen perustuvia. Ensin mainitut ovat siis ennalta varattavissa omaan käyttöön, kuten yrityksen tarjoama yhteiskäyttöauto. Jälkimmäisistä tyypillisimpiä ovat ydinkeskustojen yhteiskäyttöautot, kaupunkipyörät ja sähköpotkulaudat, joista varsinkin viimeksi mainitut voivat toimia eräänlaisina kehon jatkeina.
Uutta tekniikkaa ja vanhoja ajatuksia
Yhteiskäyttöiset ajoneuvot eivät kuitenkaan ole sen enempää uusi asia kuin digitalouttakaan. Monilla paikkakunnilla, oppilaitoksissa ja työpaikoilla on jo vuosikymmenien ajan tarjottu yhteiskäyttöisiä ajoneuvoja, useimmiten toki polkupyöriä. Pyörät olivat tietyissä pisteissä lainattavissa, joko kontrolloidusti (eli lukittuina) tai avoimina. Näissä järjestelyissä ongelmia syntyi pyörien kunnossapidon järjestämisestä ja ennen muuta katoamisista.
Helsingin kaupungissa oli jo vuosina 2000–2010 käytössä rahapanttiin perustuva kaupunkipyöräjärjestelmä. Pyörän käyttöönotto perustui yksinkertaisesti sopivan kolikon asettamiseen lukituslaitteeseen. Palauttaessa pyörän johonkin lukituslaitteeseen, kolikko vapautui. Käyttäjää ei millään tavoin tunnistettu tai häneltä edellytetty sitoutumista järjestelmään. Kaupunkipyöriin kohdistuikin huomattavan paljon vandalismia ja katoamisia, vaikka pyörien komponentit oli suunniteltu yksinomaan yhteiskäyttöä ajatellen.
Kaupunkipyörien uusi aalto Suomessa alkoi, kun älypuhelimet ja langattomat palvelut sen mahdollistivat. Helsingin ja Espoon kaupunkipyöräjärjestelmät otettiin käyttöön keväällä 2017 ja ne saivat heti suuren suosion. Palveluita on sen jälkeen nopeasti laajennettu niin suuriin kuin pienempiinkin kaupunkeihin. Jälkimmäisiä ovat hyödyttäneet erityisesti ns. asemattomat kevyet järjestelmät.
Yhteiskäyttöautoja tarjoaa Suomessa erikoikoisissa kaupungeissa noin puolenkymmentä yritystä, joista jokaisella on oma käyttöliittymänsä applikaatiolla. Eri palveluiden vertailu voi olla haas
tavaa, mutta nyrkkisääntönä on, että palvelut sopivat parhaiten lyhyisiin, enintään muutaman tunnin käyttötarpeisiin. Tunnettuja palveluntarjoajia ovat ainakin 24Go, Omago ja Green Mobility.
Pakettiautojen yhteiskäyttö eroaa niin tarjontansa kuin kysyntänsäkin osalta henkilöautoista. Tämä onkin luonnollista, koska pakettiauton tarve on useimmille ihmisille satunnaista mutta tärkeää esimerkiksi muuton tai suurten huonekalujen hankinnan tapauksissa. Varsinkin 24Rent -yritys on tuonut isot pakettiautot pienempienkin kaupunkien asukkaiden saavutettaviksi.
Niukka resurssi
Yhteiskäyttöisten ajoneuvojen ja julkisen liikenteen raja kulkee yksilöllisyydessä. On kuitenkin heti huomautettava, että yhteiskäyttöiset kaupunkipyörät luetaan yleensä osaksi julkisia liikennepalveluita, vaikka niiden käyttö on yksilöllistä. Tätä voidaan hyvin perustella palvelun järjestämisellä, saatavuudella ja liittymisellä joukkoliikenteen palveluihin. Kaupunkipyöräjärjestelmät rakennetaan yleensä kaupungin tuella tai vähintään sen osoittamilla periaatteilla, pyöriä yleensä riittää useimmille tarvitsijoille, ja matkan vuokraus tapahtuu julkisten lipputuotteiden avulla.
Yhteiskäyttöisellä ajoneuvolla käyttöoikeuden haltijat voivat käyttää ajoneuvoa sääntöjen puitteissa lyhytaikaisiin tarpeisiinsa joustavasti. Teoriassa tällä tavoin autolle muodostuu jatkuvaa käyttöä. Oma käyttövuoron onnistumista voi parantaa ajoittamisella. Käyttötarpeissa on kuitenkin selkeitä trendejä ja arkirytmiin liittyviä aaltoliikkeitä, joten kannattavan käyttöasteen saavuttamiseksi palveluntarjoaja joutunee rajoittamaan autojen tarjontaa.
Sähköpotkulaudat eroavat muista yhteiskäyttöisistä kulkuneuvoista siinä, että palvelun saatavuus on yleensä välitöntä, johtuen välineiden ja lainausalueiden huomattavan suuresta määrästä. Palvelu kohdistuu tiiviillä alueilla lyhyisiin matkoihin, jolloin käyttöajatkin ovat lyhyitä.
Minne matka?
Yhteiskäyttöautoista puhuttiin paljon 2010-luvun aikana. Kaupunkisuunnittelun asiantuntijat korostivat yhteiskäyttöisten autojen hyötyjä, koska ne vapauttavat pysäköintitilaa yksityisesti käytetyiltä ajoneuvoilta. Asuinrakentamisen pysäköintinormien lieventäminen – eli käytännössä asukkaille varattujen pysäköintipaikkojen vähentäminen – ovat olleet yksi keino lisätä niukan tonttimaan mahdollistamaa rakennusalaa.
Käytännössä ainakaan Suomessa ei siirtyminen henkilöautojen yhteiskäyttöön ole ollut laajamittaista. Autoilun erityinen arvo on ollut jo 1900-luvun alkupuolelta asti riippumattomuudessa ja yksilöllisyydessä. Ekologisuuden ja kallistuvan asumisen keskellä yhteiskäyttöauto joutuu paradoksaalisesti kilpailemaan joukkoliikenteen kanssa, jolloin auton rooliksi tulevat käynnit automarketeissa ja kodintarvikkeiden keskuksissa. Nämä kertaluonteiset tarpeet on monesti mahdollista täyttää myös muilla vuokra-autopalveluilla ja rutiinimatkoihin yhteiskäyttöauto voi olla niukasti saatava tai liian kallis palvelu.
Suhtautumisen muutoksesta omistajuuteen kertoo myös autojen yksityisen pitkäaikaisvuokrauksen – eli yksityisleasingin – yleistyminen 2020-luvulla. Tällä hetkellä yksityisleasingia tarjoavat siihen erikoistuneiden yritysten ohella käytännössä useimmat autokaupan ketjut. Käytännössä leasingin toteuttavat taustalla toimivat rahoitusyhtiöt. Voi olla, että pääomariskiä pienentävä yksityisleasing osaltaan vaikuttaa yhteiskäyttöisyyden kysyntään niissä tapauksissa, kun pysäköintipaikan puute ei ole akuutti ongelma.
Covid-19-pandemian aikana monille kuluttajille tulivat tutuiksi päivittäistavarakaupan verkkokauppojen sekä ravintolaruuan kotiinkuljetuspalvelut, jotka rakentuvat alustatalouden varaan. Tällä hetkellä on nähtävissä, että ruokalähettipalvelut laajenevat voimakkaasti päivittäistavara- mutta myös erikoiskaupan aloille. Tällainen palvelutuotanto luultavasti vähentää merkittävästi yhteiskäyttöautojen kysyntää.
Välittömien yksilöllisten liikkumispalveluiden kysyntä sen sijaan vaikuttaa olevan tasaisessa kasvussa. Jopa pandemiarajoitusten aikana yhteiskäyttöisten kevyiden kulkuneuvojen käyttöaste ja palvelutarjonta laajenivat.