Rallimuseo

Nuotit vauhdin historiaan

Rallimuseo pitää sisällään laajan katsauksen ralliautoilun historiaan. Keväällä 2020 uudistetussa näyttelyssä pääset tutustumaan omatoimisesti tai opastettuna Flying Finnseihin, ikonisiin ralliautoihin sekä Jyväskylän MM-rallin 70-vuotiseen historiaan ja siihen liittyviin värikkäisiin vaiheisiin.

Myös kansainvälinen Rally Hall of Fame on saanut arvoisensa puitteet Rallimuseosta. Hall of Fame on omistettu uransa päättäneille mestarikuskeille ja muille rallin vaikuttajille.

Mielenkiintoisten ralliautojen ja tuhdin historiatiedon lisäksi Rallimuseossa pääsee testaamaan omia ajotaitojaa kahden pelattavalla Sega Rally -pelillä, joka on legendaarinen peliklassikko 1990-luvulta.

Rallimuseo avattiin vuonna 2016 onnistuneen joukkorahoituskampanjan tuella. Tutustu Rallimuseon taustoihin tästä!

Kansainväliseen Hall of Fameen nimettyjen rallitähtien taulut Rallimuseon seinällä. Lisäksi osasta nimetyistä näytteillä ajohaalareita tai ralliautoja.
Rallimuseon ystäväyhdistyksen logossa tekstin takana näkyy harmaita ihmishahmoja ruutulippujen välissä.

Rallimuseon Ystävät Ry aloitti toimintansa vuoden 2020 alusta.
Olisiko sinusta Rallimuseon ystäväksi?